Näytetään tekstit, joissa on tunniste naamio. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste naamio. Näytä kaikki tekstit

TOP5: Kosteuttavat yönaamiot

Nyt viimeistään kannattaa kaivaa kaikki kosteuttavat ihonhoitotuotteet esille, koska ensiviikolle luvataan kovia pakkasia. Naamiot ovat mun lempi ihonhoitotuotteita ja varsinkin yönaamiot.
 Yönaamiot ovat myös laiskan ihmisen helpotus.:D Ne ovat ihanan helppoja käyttää ja ne tekevät tehtävänsä juurikin silloin, kun iho on kaikista vastaanottavaisempi hoitoaineille. Listasin tähän 5 ihanan kosteuttavaa yönaamiota. 

Polaar IceSource kosteuttava naamio ja V 10Plus Okinawa Deep Sea Water Mask

polaar ja V 10Plus



Polaar ihonhoitosarjaan olen tutustunut töiden kautta. Polaarin kosteuttavaa naamiota voi käyttää 10 minuutin naamiona tai sitten yönaamiona, kuten minä käytän sitä aina. Vaikka naamion koostumus on yllättävän kevyt ja geelimäinen, se kosteuttaa kuitenkin tehokkaasti. Naamio sisältää mm. enkapsoloitua jäätikkövettä, hyaluronihappoa ja merilevää. 
+ ihanan raikas tuoksu

V 10Plus Okinawa Deep Sea Water Mask kosteuttaa ja lisää ihon kimmoisuutta. Naamiota suositellaan laitettavaksi muuten myös silmien ympärille. Koostumus tässä on kirkas ja geelimäinen. Naamio on valmistettu Okinawan saarta ympäröivän meren mineraalipitoisesta vedestä ja sisältää mineraalien lisäksi merilevää ja hyaluronihappoa. 
+kevyt koostumus 
- jäin kaipaamaan tuoksua


Origins Drink Up Intensive overnight mask




Jos kaksi edellistä naamiota oli geelimäisiä niin tämä on todella täyteläinen. Tämän naamion kannattaa jo hyvissä ajoin ennen nukkumaan menoa levittää kasvoille, koska tämä ei ihan heti ihoon imeydy. 
Vaikuttavina ainesosina tässä on mm. merilevä, avocadoöljy ja aprikoosin siemenöljy.  
+ ihanan hedelmäinen tuoksu

Exuviance Deep Hydration Treatment ja diego dalla palma s.o.s gel mask




Exuviance on hoitolasarja ja ehkä siitä syystä se ei ole monelle tuttu. Tuotteet ovat loistavia ja tämä Deep Hydration Treatment naamio on yksi lemppareista. Naamiota käytetään hieman erilailla kuten yleensä yönaamiota käytetään. Tämä tulee meinaan yövoiteen alle. Naamion annetaan imeytyä ihoon 5 minuuttia ja sen päälle laitetaan vielä yövoide. Koostumus on geelimäinen. Vaikuttavina raaka-aineina on mm. kurkku-uute.
+ tuoksu miellyttävä

diego dalla palman naamiosta olen kirjoitellut jo vuonna 2015 ja sen jutun pääset lukemaan TÄSTÄ.
Yhä vieläkin tämä naamio on yksi lemppareista. Koostumus on jo nimensä mukaan geelimäinen ja imeytyy nopeasti ihoon. Naamio sisältää 63 vaikuttavaa ainesosaa.
+ hurmaava tuoksu


Tässä oli minun TOP5 kosteuttavaa yönaamiota. Oliko listassa sun lempparinaamiota vai onko se joku muu? 

Oikein ihanaa sunnuntai-iltaa. <3 

Osa naamioista saatu blogiin testiin

Love


Pure Clay -savinaamiot

Kuten tuossa aiemmin lupailin, että naamiota tullaan näkemään täällä blogin puolella enemmänkin syksyn aikana, tässä olisi kolme ihanaa uutuutta L'Oréalilta. 





Rakastan naamioita ja savinaamioita vielä eritoten ja blogia pitempään lukeneet sen  tietävätkin, niistä olen hehkutellut useampaan otteeseen. Voi kuinka onnessani olinkaan, kun L'Oréalilta on tullut markkinoille savinaamiota kolmin kappalein. Kaikki naamiot sopivat kaikille ihotyypeille, joka on tosi hyvä juttu mielestäni, koska kuivassa ihossa voi olla epäpuhtauksia, sekaiholla kuivia paikkoja ja kaikkihan me haluamme kauniin ja heleän ihon. 

Nykyäänhän trenidinä on niin sanottu multimasking eli siinä laitetaan eri naamiota iholle aina ihon tarpeen mukaan. Esimerkiksi, kun couperosa oikein hehkuu poskilla, laitan herkän ihon rauhoittavaa naamiota ja muualle kasvoille sitten taas esim. kosteuttavaa naamiota. 

Kaikissa näissä kolmessa naamiossa on sama käyttötapa. Naamiota levitetään iholle ja annetaan vaikuttaa 5-10 minuuttia. Vaikutusajan jälkeen huudellaa lämpimällä vedellä. 

Kaikissa kolmessa naamiossa on kolmea eri savityyppiä: kaoliinia, montmorilloniittia ja rhassoulia. Näiden kolmen saven lisäksi kaikissa kolmessa naamioissa on vielä vaikuttava ainesosa. 



L'Oréal Paris Pure Clay Purify Mask




Puhdistavassa ja mattapinnan antavassa savinaamiossa on mukana eukalyptusta, jolla on puhdistava ominaisuus. Eukalyptus myös tuoksu antaa naamiolle ihanan raikkaan tuoksun. Naamio syväpuhdistaa ihoa ja poistaa epäpuhtauksia ja iholla olevaa ylimääräistä rasvaa. Koostumus on ihanan pehmeä ja voidemainen.  Annetaan vaikuttaa iholla 5-10 minuuttia. 






L'Oreal Paris Pure Clay Glow Mask





Heleyttävässä ja epäpuhtauksia poistavassa savinaamiossa on mukana hiiltä, jolla on magneettista ominaisuutta. Myös tämä naamio on syväpuhdistava mutta ei kuivata kuitenkaan ihoa.  Tässäkin koostumus on ihanan pehmeä ja voidemainen. Koostumus on paksuin näistä kolmesta. Naamion annetaan vaikuttaa kasvoilla 5-10 min, kunnes naamio alkaa näyttämään harmaalta. 




L'Oréal Paris Pure Clay Exfo Mask




Kuorivassa savinaamiossa on mukana punalevää, joka kirkastaa ihoa. Säännöllisen käytön jälkeen tämän luvataan häivyttävän jonkin verran myös ihohuokosia. Naamiossa on mukana pienen pieniä rakeita. 



Naamioita suositellaan käytettäväksi 2-3 kertaa viikossa. Itsellä ei niin paljoa epäpuhtauksia ihossa ole, käytän näitä aina tarvittaessa. Muutamat mustapäät ottavat vallan aina välillä nenänpielistä. 
Vaikka voisi luulla, että savinaamiot kuivattavat ihoa, tämä kolmikko ei sitä kuitenkaan tee. 

Oma lemppari näistä kolmesta on Glow Mask, koskaan ei ole iholla liikaa heleyttä ja tämän koostumus on ihanaa. 


Suositushinnat naamiolle ovat 9,90 € . 

Tykkäätkö savinaamioista? Onko sinulla joku lemppari? 

Riemukasta keskiviikkoa <3 

Love

Naamiot lehdistönäytteitä

Lumenen naamiota kaksin verroin

Yksi lempituotteeni ihon hoidossa on naamio. Naamiot ovat helppokäyttöisiä ja tehokkaita  ja niitä löytyykin jos jonkinmoisia. 
Oma iho on pintakuiva/kuiva, herkkä ja tietysti kun ikää on jo päälle 40+  sen päälle kauhea ikäkriisi niin iän tuomat jäljet näkyvät ihossa vuosi vuodelta selvemmin. Useilta brändeiltä on nyt tullut tai tulossa naamiota ja niitä tulenkin esittelemään tässä syksyn aikana teille. 
Lumenelta löytyy kaksi tosi kivaa naamiota ja halusin esitellä ne teille. 

Glow Reveal Kirkastava pikakasvohoito




 Kolmivaiheinen savipohjainen pikakasvohoito on kirjaimellisesti pikanaamio, koska sen vaikutusaika iholla on 60 sekunttia! Naamion ainutlaatuisessa koostumuksessa yhdistyy kuorinta, detox-kasvohoito ja ihoa kirkastavat öljyt. 

Ensin levitettään naamiota pyörivin liikkein iholle. Liike aktivoi kirkastavan prosessin kuorimalla ihon pinnan rakeilla, jotka ovat biohajoavia. Tuotetta ei huudella vaan annetaan vaikuttaa iholla sen minuutin ajan ja sitten huudellaan pois vedellä.
 Tässä ajassa kaoliinisavi kirkastaa ihoa ja auttaa poistamaan epäpuhtauksia. Mukana olevat lakan ja tyrnin siemenöljyjen sisältämät luonnolliset antioksidantit ja rasvahapot tehostavat kirkastavaa vaikutusta. 



Öljyt tulevat esille pyörittelyn jälkeen. Käytän tätä yleensä suihkussa, samalla mun naamio vaikuttaa, levitän huuhteluaineen hiuksille. Kirkastaa ihoa kivasti. 

Kiva tuote esim. matkalle mukaan. Sitä kuitenkin haluaa lähteä reissuun mahdollisimman vähillä mutta tehoikkailla tuotteilla. Tämä naamio oli myös tämän kuun Livboxissa
Tykkään kaikista savipohjaisista tuotteista, tulee sitä savea juotuakin. Juotavasta savesta olen muuten kirjoitellut täällä :) 

Suositushinta 13, 90 € / 150 ml

Ultra sensitive moisturizing & calming mask




Tämä toinen naamio on sitten tarkoitettu herkälle iholle. Naamio rauhoittaa punoitusta, kuumotusta ja ihoärsytyksiä sekä myös kosteuttaa ihoa. 
Tässä vaikuttavana aineena on mustikkauute ja keramidit. Nämä suojaavat ihoa ympäristön haittavaikutuksilta ja ennen aikaiselta ihon ikääntymiseltä. Sekä tietietysti rauhoittaa ja vahvistaa herkkää ihoa. 



Naamio on koostumukseltaan voidemainen. 
Naamiota levitetään puhdistetulle iholle ja annetaan vaikuttaa 10 min, Ylimääräinen naamio poistetaan pumpulilapulla tai kasvopaperilla. Itselle ei ylipäärästä jäänyt vaan iho imaisi kaikki itseensä. 
Tämä naamio on myös kiva ottaa vaikka mökille mukaan, kun ei tarvitse huuhdella pois. 

Iltasin, kun olen tätä käyttänyt niin olen laittanut seerumin naamion alle. 


Kuuluuko naamiot  hoitorutiineihin?  

Nyt on pakko lähteä nauttimaan tuosta ihanasta auringosta vielä kun se paistaa ja ilta meneekin sitten tyttären kanssa <3 

Love





Pikanaamio lehdistönäyte

Tehopuhdistaja Power mud

Jos tykkäät tehokkaista naamioista ja varsinkin käyttää savinaamiota niin GlamGlow on se merkki. Itse olin lukenut paljon muiden käyttökokemuksia ja viime jouluna ostin itselleni lahjaksi paketin, mikä piti sisällään kolme erilaista savinaamiota.
 Ja liukastuin saveen saman tein, vie meinaan jalat alta :D

Tämän paketin avaaminen saa hymyn huulille :) 

Markkinoilla on nyt myös neljäskin mutanaamio nimeltä PowerMud. Tämä naamio eroaa muista GlamGlow naamioista siten, että tässä on mukana myös hoitavia öljyjä. Naamiossa on niin sanottu Mud to Oil-koostumus joka yhdistää saven ja öljyn parhaat ominaisuudet detox-hoitonaamioksi. Naamio uudistaa, puhdistaa ja ravitsee ihoa,



Mud to Oil - koostumuksessa savi tekee ihoon syväpuhdistuksen ja oljyt puolestaan puhdistavat ihon hellävaraisesti. Nimensä mukaan Powermud puhdistaa iholta kertyneet kuona-aineet, lian, saasteet ja meikinjäämät.

Naamiossa on neljä uutta aineyhdistettä ja kaikilla on oma tärkeä tehtävänsä, jotta ihosta tulee puhdas ja samettisen pehmeä.

Ensimmäinen yhdiste on OILIXER on superravinto iholle ja se koostuu 4 eri kuivaöljystä, jotka tekevät naamion koostumuksesta tehokkaan, syväpuhdistavan ja ravitsevan.

 Ja ne neljä tehokasta kuivaöljyä on:
-Männyneulaöljy pesee ja puhdistaa
-Mirhaöljy elvyttää ja uudistaa
-Viikunakaktuksen hedelmäöljy ravitsee ja pehmittää
-Olibaanihartsiöljy eli pihka vahvistaa ja tasapainoittaa.

Toisena yhdisteenä on  CLAYTOX. Tämä on kuten nimestä voi päätellä 4 saven yhdiste, joka poistaa kuona-aineet ja epäpuhtaudet. Savet saavat ihosta puhtaan, raikkaan ja tasaisen.

-Hienojakoinen kaoliinisavi ja sen sisältämät mineraalit auttavat hillitsemään ihon kiiltoa
-Brasilialainen valkoinen savi sisältää luonnollista silikoonia, joka tekee koostumuksesta notkean
-Bentoniittisavi imee epäpuhtaudet ja sisältää runsaasti puhdistavaa kalsiumia
-Ravinteikas biomineraalinen vihreä savi ravitsee ihoa.

Kolmas yhdiste on PUREIFIER. Yhdistelmä puhdistavia, pehmittäviä ja supistavia ainesosia, jotka poistavat iholta tehokkaasti epäpuhtaudet ja kuona-ainekertymät.
Tässä yhdistelmässä vaikuttavat aineet ovat:
-Benoitine joka uudistaa dermistä
-Askorbiiniglukoosihappo parantaa ihon sävyä
-Mikrokokoinen riisi siloittaa ihon pintaa
-Hydroloitu hiivan aminohappo tasapainoittaa ihon kosteuspitoisuutta

Neljäntenä mutta ei vähäisempänä on TEAOXI + JAUHETTU UKONTULIKUKKA. Mikrokokoisiksi hiukkasiksi jauhettu samettimainen ukontulikukan lehti luovuttaa aktiivisia aineita vaiheittain Teaoxi-teknologian ansiosta.
Lehti sisältää erittäin paljon rasvahappoja, mineraaleja ja saponiineja, jotka puhdistavat ja ravitsevat ihoa ja lopputuloksena iho on samettisen pehmeä.


Naamiota levitetään tasainen kerros iholle ja annetaan vaikuttaa 5-10 min. tai niin kauan kun naamio on kuivunut.
Naamiota on helppo levittää, koostumus on juuri oikeanlainen. Tarpeeksi ohutta mutta kuitenkin  tarpeeksi paksua, ettei naamio valu pitkin poskia. Plussaa on myös hyvä tuoksu, en vaan millään saa päähäni sitä tuoksua. Kysäisin Antiltakin mutta eipäs hältäkään apuja löytynyt.
Muutaman minuutin vaikutusajan jälkeen, itselläni alkaa nenänpielissä tuntua pienimoista kirvelyä. Tiedustin asiaa ja minulla vastattiin, että on ihan normaalia saada naamiosta tuntemuksia mutta jos se häiritsevää niin silloin ilman muuta sitä ei kannata missään nimessä käyttää. Itsellä se ei niin häiritsevää ole ainakaan vielä.

Vaikutusajan jälkeen jälkeen iholle lisätään vettä ja hierotaan pyörin liikkein  niin kauan kunnes naamio muuttuu vaahtovaksi öljyksi ja sitten huuhdellaan. Iho jää todella puhtaan tuntuiseksi.

Naamiota voi käyttää 1-2 viikossa tai tarpeen mukaan. Käytän tätä säästellen ja vain silloin kun haluan kunnon puhdistuksen.



Tämä naamio on yhtä hyvä jos ei jopa parempikin mitä antoi odottaa. Huomasin juuri, yksi naamioista on esittelemäti. Asia korjaantuu kyllä mahdollisimman pian :)

Torstai on toivoa täynnä. <3 Pus




Naamio saatu blogiin 

diego dalla palman kosteuttava naamio kuivalle iholle

En meinaan millään tajuta, että on jo toukokuu. Tuntuu , että vuosi vuodelta mitä vanhemmaksi tulee niin  kuukaudet vaihtuu nopeampaa ja nopeampaa. Ilmojen pitäis kohta alkaa lämpenemään ja aurinko paistamaan yhä enemmän tai ainakin toivon niin. Jos et ole vielä ottanut esiin aurinkosuojavoiteita tee se nyt.  
Naamiot kuuluvat itsellä tärkeänä osana ihonhoidossa ja niitä onkin hyvä olla erilaisia eri tarkoituksiin. Välillä meinaan käytän kahta taikka kolmea naamiota samaan aikaan.

Rakastan kokeilla uusia tuotteita ja löytää sellaisia aarteita, mitkä jäävät pysyvästi käyttööni ja nyt taas on yksi sellainen aarre löytynyt.

diego dalla palman Hydrating- S.O.S gel mask
Kuivan ihon naamio


Tämä tehokkaasti kosteuttava naamio antoi kunnon ensiavun minunkin janoiselle, pintakuivalle iholle.  Samalla, kun geelinaamio kosteuttaa tehokkaasti ihoa, se myös vähentää kasvojen punaisuutta. 

Naamiossa on vaikuttavani ainesoisina 51 + 3 HYALU COMPLEX trehaloosi, hydra-gene-yhdiste. Sisältää 63 vaikuttavaa ainesosaa.



Naamion jälkeen ihon pinta on ihanan sileä ja kuivuus on mennyttä. Iho ei kinnaa ja ainakin omilta kasvoilta punaisuus on jonkin verran rauhoittunut. Olen käyttänyt naamiota  yleensä saunan jälkeen, jolloin oma ihoni punoittaa enemmön kuin normaalisti. Tai no, punoittaa se muutenkin aikas herkästi ainakin poskilta, kiitos siitä kuuluu couperosalle.  

Naamio levitettään puhtaille kasvoille ja kaulalle tasaisinen kerros ja annetaan vaikuttaa 10 minuuttia. Vaikutusajan jälkeen huuhdellaan vedellä. Ensimmäisiä kertoja kun tätä käytin niin eipä jäänyt iholle mitään pois pestävää vaan kaikki oli imeytynyt pintaa syvemmälle.
Naamion jälkeen normaalisti olen laittanut seerumin ja yövoiteen. Nyt kun olen käyttänyt tätä useammin niin huuhdeltavaakin on alkanut jäämään, joten siitäkin huomaa, että naamio toimii. 

Olen käyttänyt naamioita nyt  myös yön yli ja naamio on saanut kaikessa rauhassa tehdä tehtävänsä. Aamulla iho tuntuu ja näyttää paremmalta kuin illalla nukkumaan menessä.

Naamiota suositellaan käytettäväksi 1-2 kertaa viikossa tai tarpeen mukaan. Olen käyttänyt tätä välillä myös ihan vaan paikallisesti kaikista kuivimpiin kohtiin. 



Ja tämän naamion tuoksu. Tuoksu on yksi parhaista tai jopa melkeimpä paras mitä olen naamiossa tuoksutellut. Naamion tuoksua ei voi oikein kuvata muuten, kuin se on ihanan raikas ja täysin omanlainen. Vastaa ei ole omalle kohdelle ennen tullut. Sen vaan täytyy itse päästä tuoksuttamaan. Jokaisen tuoksuja rakastavan must naamio. 

Olen jo monesti täällä blogissa hehkuttanut italialaisten tuotteiden puolesta ja hehkutus vaan sen kun jatkuu. Upeita tuoteita ei vaan voi olla hehkuttamati :)

Jos kaipaat ihanalta tuoksuvaa, todella laadukasta ja erittäin kosteuttavaa naamiota niin käy kurkkaamassa linkit. Suosittelen tätä erittäin lämpimästi. On yksi parhaimmista naamioista mitä vuosien saatossa olen kokeillu <3

Näitä ihania tuotteita saa  diego dalla palma professional RVB SKINLAB jälleenmyyjiltä kautta maan  taikka heidän omasta verkkokaupasta hintaan 47€

Onko diego dalla palman tuotteet tuttuja?


Naamio saatu testiin