Näytetään tekstit, joissa on tunniste äänestys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste äänestys. Näytä kaikki tekstit

Lukijoiden valinta vol 3

Joku tarkkasilmäinen on saattanut huomata kyselyn mikä on ilmaantunut tämän päivän aikana tuohon sivupalkkiin. Kyseessä on siis minun ja Something Can Go Wrong- blogin Heidin kanssa joka kuukautiseen haasteeseen. Kolmannen kerran teillä ihanilla lukijoilla on valta päättää millaiset haastekynnet seuraavan kerran eetteriin julkaistaan 19.11. 

Lukijoiden valinta vol 1. Jostan syystä muuta kuvat on hävinneet postauksesta. 


Kummankin blogissa on äänestys eli täällä voit äänestää väriä ja Heidin blogissa taas koristelutyyliä. Voin sanoa, että siellä on sellaisia mitä itse joudun googlettamaan :D ai kauheeta kun oikeen hävettää :DD ja parit aiheuttaa tuskan hiekeä pintaan jo pelkäästään, että nään ne olevan siellä. Melkein kaikki ovat kuitenkin sellaisia mitä haasteissa ei ole ennen nähty tai ei ainakaan vähään aikaan.
Väreistä valitaan kaksi eniten ääniä saanutta haasteeseen. Eli nyt kaikki äänestämään millä väreillä haluaisitte jonkun koristelutyylin nähdä.

Aikaa äänestää on sunnuntaihin asti.
Voin sanoa, että hieman jännittää lopputulos.

Nyt kaikki äänestämään! :)