Ensin haluan kiittää teitä kaikkia edelliseen postaukseen tulleista viesteistä. Vaikka sitä kuinka varoitetaan tulevasta niin silti se suru-uutinen tulee ihan yllättäen, tuoden mukanaan valtavan tuskan. Uutisen saatua sitä elää ihan kuin sumussa. Olet tietoinen mitä ympärillä tapahtuu mutta et kuitenkaan jaksa innostua ja kiinnostua mistää. Muistot valtaavat mielen ja kyyneleet virtaavat poskilla. Miten suru voikaan olla näin voimakasta? Nyt ymmärrän miltä Antista tuntui silloin kun hän menetti Paappansa.
Nyt jo pelkään sitä, miten selviydyn siunaustilausuudesta, joka pidetään juuri ennen joulua.
Tänään on itketty hieman vähemmän kuin eilen ja saas nähdä miten käy huomenna, kun lähdemme käymään mummulassa. <3 Siellä odottaa tyhjä tuoli keittiössä ja hiljainen huone. Yksi on poissa....Taata <3
Alla olevilla kuvilla osallistun tämän viikon Makro Tex-haasteeseen, jonka aiheena on joulukuu. Kuvat olen ottanut aamulla.
Love
